| |
 |
Avaruus 2007 -näyttelyn avautumista juhlitaan paitsi Suomen ilmailumuseossa, niin myös Helsingin yliopiston päärakennuksessa lauantaina olevalla esitelmäsarjalla. Kutsuvieraiksi saapuu mm. joulukuussa 2006 sukkulalennolle osallistunut ruotsalaisastronautti Christer Fuglesang ja EADS Astrium -yhtiössä uudenlaista avaruusturismilentokonetta suunnitellutta ryhmää johtava Robert Lainé.
Normaalin näyttelyn lisäksi Ilmailumuseolla on erikoisohjelmaa ja suomalaisten avaruusalan yhtiöiden ja tutkimuslaitosten esittelyosastoja. Sisäänpääsy kaikkiin tilaisuuksiin on ilmainen. Yliopiston päärakennuksen ja Ilmailumuseon välillä kulkee avajaisviikonloppuna yleisölle ilmainen bussi. |
|
Ilmailumuseo:
10.00 Näyttely avautuu, auditoriossa videoesityksiä
Esitelmäohjelma Helsingin Yliopiston päärakennuksessa (luentosali 1):
- 11.00 Venus paljastaa salaisuuksiaan: Venus Expressin uusia tietoja naapuriplaneetaltamme - Oliver Witasse, ESA
Euroopan avaruusjärjestössä työskentelevä planeettatutkija Oliver Witasse on Venus Express -luotaimen varatiedejohtaja ja on luotaimen aistein mukana edelleen jatkuvalla eurooppalaisella tutkimusmatkalla pilvien peittämän planeetan ympärillä. (*)
- 11.45 Mars-kulkijoiden matkassa: tuoremmat tiedot Punaiselta planeetalta - Sini Merikallio, IL
Ilmatieteen laitoksen tutkija Sini Merikallio on osallistunut Yhdysvalloissa Mars-lennon simulaatioon, tutkii Marsia ja on vieraillut juuri NASAn Mars-tutkimusta johtavassa Jet Propulsion Laboratoryssä.
- 12.15 Laskeutuminen Saturnuksen Titan-kuun pinnalle: Huygens löysi uuden maailman - Jean-Pierre Lebreton, ESA
Euroopan avaruusjärjestön Jean-Pierre Lebreton on Titaniin tammikuussa 2006 laskeutuneen Huygens-laskeutujan projektipällikkö ja päätutkija. Hän on eräs mystisen Titanin parhaiten maailmassa tunteva henkilö. (*)
- 13.00 Indoor Frisbee! Frisbee-tapahtuma luentosalissa Christer Fuglesangin kanssa (jaossa hänen nimikirjoituksellaan varustettuja ESA-frisbee-kiekkoja)
- 13.45 Turistina avaruuteen: miten ja milloin? - Robert Lainé, EADS Astrium
Eurooopan suurimman avaruusyhtiön EADS Astriumin tekninen johtaja Robert Lainé on toiminut yhtiön uutta avaruuslentokonetta kehittäneen ryhmän vetäjänä ja tuntee hyvin tulevat avaruusturistilennot teknisesti ja taloudellisesti. Hän on toiminut aikaisemmin myös Euroopan avaruusjärjestön XMM-Newton -teleskoopin projektipäällikkönä ja vieraillut projektin aikana usein Suomessa.
- 14.30 Matka avaruudessa STS-116 -lennolla - Christer Fuglesang, ESA
ESAn ruotsalainen astronautti Christer Fuglesang vieraili Suomessa edellisen kerran juuri ennen nimittämistään STS-116 -lennolle, jonka piti tapahtua jo vuonna 2003. Columbia-sukkulan onnettomuuden vuoksi lento lykkääntyi, mutta viimein joulukuussa 2006 sukkula Discovery nousi matkaan ensimmäinen pohjoismaalainen avaruuslentäjä mukanaan. Fuglesang kertoo esityksessään kunnianhimoisesta ja jännittävästä lennosta, jonka aikana hän teki kolme avaruuskävelyä.
Ilmailumuseo:
15.30 Suomen avaruusteollisuus esittäytyy
16.30 Christer Fuglesang jakaa nimikirjoituksia ja vastaa kysymyksiin
17.00 Näyttely suljetaan normaalia aikaisemmin
17.30 Avaruus 2007 -näyttelyn avajaiset (kutsuvieraille)
|
| |
Ilmailumuseon auditoriossa:
12.00 Suomi avaruudessa - Kimmo Kanto, Tekes
12.30 Euroopan avaruusjärjestö - Rosita Suenson, ESA
13.00 Kansainvälinen polaarivuosi auttaa avaruussään ymmärtämisessä - Kirsti Kauristie, IL
13.30 Maa avaruudesta katsottuna - Einar-Arne Herland, ESA
14.00 Maailmankaikkeuden suurimmat räjähdykset - Diana Hannikainen
14.30 Planck vie ajan ja avaruuden alkuun - Hannu Kurki-Suonio, HY
15.00 Uusi kuva Auringosta - Marjaana Lindborg
15.30 Supikoira, suomalainen suuri harrastajaraketti - Tommi Berg ja Eero Alkkiomäki
Ilmailumuseon näyttelytilassa:
Tähtipäivien ohjelmaa koko päivän ajan
Näyttely avoinna klo 11-18.
|
| Viikonlopun aikana järjestetään tähtiharrastajien kansallisen kokoontumisen, Tähtipäivät 2007:n ohjelmaa Tieteiden talolla, Yliopiston päärakennuksessa ja Ilmailumuseolla. Tarkempia tietoja Tähtipäivien tapahtumista on Ursan sivuilla. |
|
Avaruus 2007 -näyttelyn kuluessa Ilmailumuseolla järjestetään keskimäärin joka toinen viikonloppu avaruusaiheisia teematapahtumia. Lisätietoja niistä tulee myöhemmin näille sivuille. |
|
|
|